ⓘ Huutomerkki

                                     

ⓘ Huutomerkki

Huutomerkki on typografinen välimerkki, joka kuuluu isoihin välimerkkeihin eli se päättää virkkeen. Tavallisesti se kirjoitetaan huudahdusten, käskyjen, komentojen, kehotusten, kieltojen, toivomusten, vetoomusten, itkun ja naurun perään. Huutomerkkiä käytetään myös moniin erikoistarkoituksiin.

                                     

1. Historia

Huutomerkkiä käytettiin englanninkielisessä kirjoituksessa ensimmäistä kertaa 1400-luvulla. Saksankielisessä ortografiassa sitä käytettiin ensimmäisen kerran Lutherin Raamatussa vuonna 1797.

Merkki otettiin mukaan standardeihin kirjoituskoneisiin vasta 1970-luvulla. Tätä ennen oli huutomerkin asemasta ensin kirjoitettava piste, palauttaa kirjoitin edellisen merkin kohdalle ja kirjoittaa pisteen päälle heittomerkki.

                                     

2. Käyttö

Huutomerkkiin päättyvä lause on yleensä joko painokas huudahdus, käsky, komento, kehotus, kielto, toivomus tai vetoomus. Sitä ei kuitenkaan käytetä näissäkään tapauksissa joka tilanteessa, vaan esimerkiksi levolliset huudahdukset, käskyt ja kiellot päätetään pisteeseen.

Suomen kielessä huutomerkki esiintyy yleensä virkkeen lopussa lukuun ottamatta sitaateissa, sulkeiden sisällä ja nimien osana. Lainausmerkein erotetun sitaatin sisällä huutomerkki tulee ennen toista heittomerkkiä: Isä huusi: ”Tulkaa jo syömään!” tai ” Tulkaa jo syömään!” isä huusi. Kun sitaatti kirjoitetaan repliikkiviivalla, se kirjoitetaan johtolauseen jälkeen ilman pilkkua: – Tulkaa jo syömään siitä! isä huusi.

Arkikielessä huutomerkkiä saatetaan kolmen pisteen … tavoin kirjoittaa useita kertoja peräkkäin, mutta tätä käyttöä ei yleisesti pidetä hyvänä kirjoitustapana. Tällaisessa käytössä huutomerkki menettää nopeasti tehoaan. Huutomerkki saattaa esiintyä myös kysymysmerkin yhteydessä, jolloin kysymystä painotetaan tai se esitetään huudahduksena.

Espanjan kielessä huutomerkki merkitään myös virkkeen alkuun, mutta ylösalaisin: ¡La mataste!

Huutomerkkiä käytetään myös yleisesti varoitusmerkeissä. Suomessa se esiintyy liikennemerkissä 189.

                                     

2.1. Käyttö Esimerkkejä

  • Huudahdus: Apua!, Terve!
  • Käsky: Tule tänne!, Istu!
  • Kielto: Älä tee sitä!, Emme voi mennä sinne!
  • Komento: Asento!, Pim! Olet hypnotisoitu!
                                     

2.2. Käyttö Tietotekniikassa

Tietotekniikassa huutomerkki tarkoittaa yleensä jonkin asian loogista vastakohtaa eli negaatiota. Esimerkiksi ohjelmoinnissa:

                                     
  • Huutomerkki oli kustannusyhtiö Tammen vuosina 1968 1983 sekä 2008 2010 julkaisema kirjasarja. Se sisälsi yhteiskunnallisia pamfletteja, joita julkaistiin
  • Huutomerkki voi viitata seuraaviin: Huutomerkki typografinen välimerkki Huutomerkki kirjasarja 1968 1983, julkaisija Tammi Huutomerkki oululainen kirjoittajayhdistys
  • Kirjayhtymä, 1970 1973 26 kirjaa Barrikadi, Pulitzer Oy WSOY, 2008 11 Huutomerkki Tammi, 1968 83 92 kirjaa 2008 11 Erottaja, Moreeni, 2008 Into, Like
  • sinivalkoinen 26. Pohjoismaat, sinipunakeltavalkoinen Huutomerkkin nettisivut, Toiminta huutomerkki fi. Hallauksen nettisivut, Tietoa hallaus.fi. Kultin
  • Praha 21.8.1968 on vuonna 1968 ilmestynyt Tammen kustantaman Huutomerkki - sarjan ensimmäinen teos. Kyseessä on Suomen Kuvalehden erikoistoimittajan Jaakko
  • ilmestyi kustannusyhtiö Tammen yhteiskunnallisia pamfletteja käsittäneessä Huutomerkki - sarjassa. Kirjasta otettiin kahden vuoden aikana seitsemän painosta ja
  • Gordin, Olavi Laine, Kari Tapiola. Otava 1972 Yhteiseen Eurooppaan. Huutomerkki - sarja. Tammi 1970 Prahan vuodenajat : Tšekkoslovakian tapahtumat 21.8
  • nykyisiä taskukirjasarjoja ovat esimerkiksi 10 markan sarja, Kurki - kirja, Huutomerkki - sarja, Seven ja Loisto. Dekkarit julkaistaan usein taskukirjasarjoina
  • brittiläisen proge - yhtye Graciousin konseptialbumi. Albumi tunnetaan myös huutomerkki albumina. Introduction Heaven Hell Fugue in D Minor The Dream Sävellykset