ⓘ Väliaikamerkki

                                     

ⓘ Väliaikamerkki

Väliaikamerkki on radioaseman tai -kanavan tunnussävel, joka soitetaan tavallisimmin lähetyksen alussa tai ohjelmien välissä. Niitä käytetään varsinkin ulkomaanlähetyksissä, mutta myös paikallisilla radiokanavilla. Väliaikamerkillä on useita tehtäviä:

  • Sen avulla radioaseman voi tunnistaa siinäkin tapauksessa, että kuuntelija ei osaa sitä kieltä, jolla ohjelmat lähetetään.
  • Se tiedottaa toisille radioasemille, että taajuus on käytössä
  • Väliaikamerkillä voi olla myös muita toiminnallisia tehtäviä; ennen sitä mm. käytettiin avustamaan lähetyksen siirrossa valtakunnallisesta maakuntalähetyksiin ja takaisin. Vielä nykyäänkin tietokoneet voivat tarkkailla taajuutta väliaikamerkin varalta ja toimia sen perusteella ennalta ohjelmoidulla tavalla.
  • Sitä voi kuuntelija, erityisesti DX-kuuntelija käyttää apunaan virittäessään vastaanottimensa oikealle taajuudelle. Tällä oli merkitystä varsinkin radiotoiminnan alkuaikoina, jolloin monissa vastaanottimissa ei ollut näkyvissä taajuusasteikkoa, ja kullakin asemalla säännöllisesti toistuvan äänimerkin avulla oli asema helppo oppia tunnistamaan.

Tapa, että jokaisella radioasemalla on oma väli­aika­merkkinsä, sai alkunsa Euroopassa 1920- ja 1930-luvuilla, ja sitä jatkettiin vielä sen jälkeenkin, kun oli siirrytty lyhyt­aalto­lähetyksiin. Digitaalisten viritys­järjestelmien tultua käyttöön väliaikamerkkien käyttö on vähentynyt, mutta ei täysin lakannut. Vastaavia asemantunnisteita käytetään yhä myös mm. ilmailussa ja merenkulussa radiosuunnistuslaitteiden tunnistamiseen ja toimintakunnon varmistamiseen. Tällöin kullakin yksittäisellä suunnistuslaitteella on oma morseaakkostunnisteensa, jota se normaalisti toimiessaan jatkuvasti lähettää.

                                     

1. Suomen Yleisradion väliaikamerkki

"Pim-pam-pulla" eli Suomen Yleisradion väliaikamerkki alkoi soida Yleisradiossa vuonna 1930. Ensin sitä soitettiin kanteleella. Maisteri Eino Palola ehdotti Yleisradion johtokunnalle vuonna 1930, että Suomi hankkisi oman väliaikamerkin muiden radioyhtiöiden tapaan. Tästä järjestetyn kilpailun voitti A. O. Väisäsen ehdottama kantelesävelmä, joka on peräisin 1700-luvulta. Vuosina 1931–1978 Yleisradion väliaikamerkki soitettiin sähköllä toimivalla teräskampalaitteella. Kyseinen laite oli yleisön nähtävillä KAVIn radio- ja tv-arkiston ”Samalla taajuudella” -näyttelyssä talvella 2017. Teräskampalaitteen jälkeen väliaikamerkkiä on soitettu tietokoneella.

                                     

2. Eri radiokanavien väliaikamerkkejä

  • Kiina – China National Radio, China Radio International: Vapaaehtoisten marssi 义勇军进行曲 putkikelloilla soitettuna
  • Irlanti – RTÉ Radio 1: ODonnell Abú "ODonnell ikuisesti" putkikelloilla soitettuna.
  • Valko-Venäjä – Radio Belarus: Radzima maja darahaja "Rakas äidinmaani".
  • Ranska – Radio France Internationale: elektronista diskomusiikkia, jonka päätteeksi soitetaan Marseljeesin 8 viimeistä tahtia.
  • Pohjois-Korea – Pyongyang FM: 김정일장군의 노래 "Kenraali Kim Jong-ilin laulu"
  • Slovenia – Radio Slovenia: Electronisesti generoitua käen kukuntaa
  • Kiina – Voice of the Strait News Radio: Kolme kurin sääntöä ja kahdeksan huomion kohtaa 三大纪律八项注意 putkikelloilla soitettuna
  • Venezuela – Radio Nacional de Venezuela - Canal Internacional: Alkutahdit Pedro Elías Gutiérrezin ja Rafael Bolïvarin sävelmästä Alma Llanera.
  • Tanska – DR P1: Dromte mig en drom i nat, ksylofonilla soitettuna.
  • Luxemburg – RTL Radio: Michel Lentzin Feierwon putkikelloilla soitettuna.
  • Kuuba – Radio Habana Cuba: La Marcha del 26 de Julio "Heinäkuun 26. päivän marssi".
  • Argentiina – Radiodifusión Argentina al Exterior: kahdksan ensimmäistä säveltä Carlos Gardelin laulusta Mi Buenos Aires querido
  • Vatikaani – Vatikaanin radio: Christus Vincit, huilulla soitettuna.
  • Australia – Radio Australia: Tanssi, Matilda putkikelloilla soitettuna
  • Itävalta – Ö1: Kolme säveltä viritettynä O-R-F, alttoviululla soitettuna.
  • Indonesia – Radio Republik Indonesia: Ismail Marzukin sävellys Rayuan Pulau Kelapa "Lohdutus Kookossaarilla"
  • muunkieliset ohjelmat: neljä säveltä: B-B-B-E
  • Mongolia – Voice of Mongolia: Эх орон "Äidinmaa".
  • Pohjois-Korea – Voice of Korea: 김일성장군의 노래 "Kenraali Kim Il-sungin laulu".
  • Alankomaat – Radio Netherlands: Alankomaiden vapaussodan aikainen laulu Merck toch hoe sterck putkikelloilla soitettuna
  • Filippiinit – Far East Broadcasting Company: Lord Jesus to Save Sinners.
  • Etelä-Korea – KBS World Radio: Dawn.
  • Saksa – Deutsche Welle: Pianoversio aariasta Es sucht der Bruder seine Brüder Beethovenin oopperassa Fidelio
  • Uusi-Seelanti – Radio New Zealand International: makomakon kutsuääni.
  • Puola – Polish Radio External Service: Katkelma Stanisław Moniuszkon sävelmästä Prząśniczka pianolla soitettuna
  • Yhdistynyt kuningaskunta – BBC World Service
  • englannikieliset ohjelmat: St Mary-le-Bow -kirkon kellot, kolme säveltä: B-B-C B englantilaisessa sävelten nimistössä vastaa suomalaisen käytännön mukaista H:ta
  • Ruotsi – Radio Sweden: Ralph Lundstenin laulu Ut i vida världen "Ulkona avarassa maailmassa" putkikelloilla soitettuna
  • Ukraina – Radio Ukraine International: Reve ta stohne Dnipr shyrokyi.
  • Kanada – Radio Canada International: Laulun O Canada neljä ensimmäistä säveltä pianolla tai autoharpilla soitettuina.
  • Suomi – Yle Radio 1: A. O. Väisäsen Yleisradiolle sovittama kannelsävelmä "Pim-pam-pulla"
  • Japani – Radio Japan: Kazoe-uta japanilainen laskentalaulu, さくら "Sakura Sakura" - Cherry Blossoms.
  • Yhdysvallat – Trans World Radio: Charles Crozat Conversen What a Friend We Have in Jesus "Mikä ystävä meillä on Jeesuksessa".
  • Yhdysvallat – Voice of America: Yankee Doodle torvisoittokunnan esittämänä
                                     

2.1. Eri radiokanavien väliaikamerkkejä Aikaisemmin käytettyjä

  • Saksa – Deutschlandfunk: Dir, Land voll Lieb und Lieben Hans Ferdinand Maßmannin teoksesta "Ich hab mich ergeben", celestalla soitettuna.
  • Norja – NRK P1: Teema Edward Griegin teoksesta Sigurd Josarfal.
  • DDR – Radio Berlin International: alkutahdit laulusta Auferstanden aus Ruinen "Noussut raunioista", putkikelloilla soitettuna.
  • Jugoslavia – Serbia ja Montenegro – Radio Yugoslavia, myöhemmin International Radio of Serbia and Montenegro: Jugoslavijo.
  • Sveitsi – Radio Beromünster: Zit isch daa, soittorasialla soitettuna.
  • Puola – Radio Polonia: Frédéric Chopinin etydi op. 10 nro 12 Vallankumousetydi
  • Puola – Radio Katowice: alasimeen lyövän vasaran ääni
  • Albania – Radio Tirana: With Pickaxe and Rifle trumpetilla soitettuna.
  • DDR – Radio DDR: Alkutahdit sävelmästä Wann wir schreiten Seit’ an Seit’.
  • Venäjä – Radio Mayak: Moscow Nights vibrafonilla soitettuna
  • Turkki – Voice of Turkey: Makam, pianolla soitettuna.
  • Ranska – Radio France Internationale: Kansanlaulu Nous nirons plus au bois trumpetilla soitettuna
  • Neuvostoliitto – Radio Moskva Neuvostoliiton ulkomaanlähetykset: Песня о Родине "Suuri on isänmaani"; Keskiyö Moskovassa balalaikalla soitettuna
  • Tšekkoslovakia – Radio Prague: Kupředu levá "Eteenpäin, vasemmalle" trumpetilla soitettuna; Adagio – Allegro molto Dvořákin 9. sinfoniasta.
  • Yhdistynyt kuningaskunta – BBC World Service: lastenlaulu Oranges and Lemons trumpteilla soitettuna; ensimmäiset neljä säveltä Beethovenin 5. sinfoniasta timpanilla soitettuna; Lillibullero, trumpetilla soitettuna
  • Belgia – RTBF International: Où peut-on être mieux qu’au sein de sa famille.
  • Venäjä – Voice of Russia: Kuoro-osuus Majestic Mussorgskyn Näyttelykuvien osasta "Kiovan suuri portti"
  • Serbia – Radio Serbia: Bože pravde.
  • Kiina – Radio Peking China Radio Internationalin edeltäjä: Itä on punainen 东方红 putkikelloilla soitettuna
  • Etelä-Afrikka Etelä-Afrikka – Radio RSA South African Broadcasting Corporationin ulkomaanlähetykset apartheid-aikana.
  • Saksa – Berliner Rundfunk: Teema Albert Lortzingin oopperasta Regina, trumpeteilla soitettuna.
  • Norja – Radio Norway International NRK:n entiset ulkomaanlähetykset: vanha kansansävelmä Hallingdalin seudulta.
  • Ruotsi – Radio Sweden: Alkusävelet Carl Michael Bellmanin laulusta Storm och böljor tystna ren.
  • Brasilia – Rádio Nacional: Luar do Sertão.
  • Alankomaat – NPO: Het Wilhelmus -laulun seitsemän ensimmäistä säveltä soitettuna klarinetilla Radio 1 ja Radio 5, syntetisaattorilla Radio 3, spinetillä Radio 4 tai carillonilla Radio 2.
                                     

2.2. Eri radiokanavien väliaikamerkkejä Numeroasemien väliaikamerkit

Numeroasemista käytetään usein niiden väliaikamerkkien mukaisia nimiä, Lincolnshire Poacher tai Magnetic Fields; jälkimmäinen on saanut ninensä Jean Michel Jarren samannimisen albumin mukaan.

                                     

3. Lähteet

  • Andrew G. Sennitt, David Bobbitt: World Radio and Television Handbook 2006, s. 608. Billboard Publications, 2005. ISBN 0-8230-7798-5.
  • Jean Mathiesen Frost: World Radio-TV Handbook 19794, s. 408. Billboard Publications, 1974. ISBN 0823058980.
  • Andrew G. Sennitt, David Bobbitt: World Radio and Television Handbook 1997, s. 608. Billboard Publications, 1997. ISBN 0-8230-7797-7.
                                     

4. Aiheesta muualla

  • Uwes Sound Library web.archive.org. Viitattu 29.4.2016.
  • Die Pausenzeichnen-Datenbank de.intervalsignals.org. Viitattu 29.4.2016. saksaksi
  • Interval Signal Library: Recordings of world radio broadcasting received in Japan Sivustolla on monien radioasemien väliaikamerkit äänitteinä kawamura-photo.sakura.ne.jp. Viitattu 29.4.2016. englanniksi
                                     
  • Yleisesti sitä pidetään 1700 - luvulta peräisin olevana kansansävelmänä. Väliaikamerkki on edelleen kuultavissa säännöllisesti Yle Radio 1: n kanavalla. Saksassa
  • seurassa puheenjohtaja vuosina 1951 1965 Väisänen loi Yleisradion väliaikamerkin Suomen kansan sävelmien keräys 1917 Untersuchungen über die Ob - ugrischen
  • lähetystä. Kaapeliverkossa testikuvan äänenä oli ilmeisesti Yleisradion väliaikamerkki 1970 - luvun alussa TV1: n testikuva oli värillinen ja TV2: n testikuva
  • TV - ohjelmat kolmeksi viikoksi. Radiokanavat lähettivät ainoastaan väliaikamerkkiä sekä merisään viidesti päivässä. 1. joulukuuta Neuvostoliiton korkein