ⓘ Free online encyclopedia. Did you know? page 53

Miyavi

雅-Miyavi on japanilainen muusikko. Hän toimi kitaristina yhtyeessä nimeltä Duele quartz bändin hajoamiseen vuonna 2002. Tällöin hän kulki nimellä Miyabi. Bändin hajottua hän aloitti soolouran ja vaihtoi nimensä Miyaviksi. Miyavi paljasti vuoden ...

Ayumi Miyazaki

Ayumi Miyazaki on japanilainen laulaja ja säveltäjä. Hänet tunnetaan muun muassa Digimon Adventure -animesarjaan tekemästään japaninkielisestä taustamusiikista. Vuonna 2019 uutisoitiin, että Miyazaki säveltää uuden alku- ja loppumusiikin elokuvaa ...

Yuka Miyazaki

Miyazaki debytoi Japanin maajoukkueessa elokuussa 2001. Hän kuului Japanin joukkueeseen myös MM-kilpailuissa 2003. Hän on pelannut 18 maaottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia.

Hiroyuki Miyazawa

Hiroyuki Miyazawa on japanilainen maastohiihtäjä. Miyazawa kilpaili maastohiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Kuusamossa marraskuussa 2011 sijoittuen maailmancupin avaustapahtuman yhteistuloksissa 85:nneksi. Hänen paras sijoituksensa maail ...

Kōji Miyoshi

Miyoshi debytoi Japanin maajoukkueessa kesäkuussa 2019. Hän kuului Japanin joukkueeseen myös Copa Américassa 2019. Hän on pelannut kolme maaottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia.

Mindaugas Mizgaitis

Mindaugas Mizgaitis on liettualainen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija ja olympiamitalisti. Mizgaitis voitti sarjan 120 kg olympiapronssia Pekingissä 2008. Ateenan kesäolympialaisissa 2004 hän oli saman painoluokan 11:s. Mizgaitis on voittan ...

Kazuhiro Mizoguchi

Kazuhiro Mizoguchi on japanilainen keihäänheittäjä. Mizoguchi oli keihäänheiton Aasian ennätyksen haltija vuoteen 2014 saakka tuloksella 87.60 metriä, jonka hän heitti 27. toukokuuta 1989 San Joséssa, Kaliforniassa. Hänet valittiin Japanissa vuod ...

Nana Mizuki

Nana Mizuki on japanilainen laulaja-lauluntekijä ja ääninäyttelijä. Hän debytoi ääninäyttelijänä vuonna 1998. Mizuki on ääninäytellyt muun sarjoissa Naruto, Love Hina, Shugo Chara! ja Mahōshōjo Lyrical Nanoha. Hän oli ensimmäinen ääninäyttelijä, ...

Yuriko Mizuma

Mizuma debytoi Japanin maajoukkueessa syyskuussa 1990. Hän kuului Japanin joukkueeseen myös MM-kilpailuissa 1991. Hän on pelannut 22 maaottelua ja tehnyt niissä 10 maalia.

Jun Mizutani

Jun Mizutani on japanilainen pöytätennispelaaja ja hän on ollut parhaimmillaan ITTF:n rankingissa heinäkuussa 2012 sijalla 5. Vuonna 2007 hänestä tuli nuorin Japanin mestari. Rio de Janeiron olympialaisissa Mizutani voitti olympiapronssia kaksinp ...

Dzmitryi Mjaleška

Dzmitryi Viktaravitš Mjaleška on valkovenäläinen jääkiekkoilija. Hän on oikea laitahyökkääjä ja käyttää pelinumeroa 19.

Aksana Mjankova

Aksana Mjankova on valkovenäläinen moukarinheittäjä. Hän voitti moukarinheiton olympiakultaa Pekingin kesäolympialaisissa 2008, mutta menetti olympiavoittonsa dopingin vuoksi vuonna 2016.

Aleksandr Mjasnikov

Aleksandr Ivanovitš Mjasnikov on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja. Mjasnikov kuului Neuvostoliiton miesten maajoukkueen kokoonpanoon Moskovan kesäolympialaisissa 1980, missä maa voitti pronssia, ja Soulin kesäolym ...

Maren Mjelde

Maren Nævdal Mjelde on norjalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Norjan maajoukkueessa vuoden 2020 loppuun mennessä 150 maaottelua ja tehnyt niissä 19 maalia. Ensimmäisen naisten maaottelunsa hän pelasi lokakuussa 20 ...

Mons Ivar Mjelde

Mjelde pelasi urallaan hyökkääjänä Norjassa ja Itävallassa. SK Brannin joukkueessa 1989–90, 1996–00 ja 2001 Mjelde esiintyi yhteensä 160 ottelussa ja teki 72 maalia. Hän oli mukana voittamassa liigahopeaa 1997 ja 2000, pronssia 1999 sekä Norjan c ...

Johan Mjällby

Johan Mjällby on ruotsalainen entinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja ja keskikenttäpelaaja. Mjällby pelasi Ruotsin maajoukkueessa 49 maaottelua ja teki neljä maalia. EM-kisoissa hän pelasi vuosina 2000 ja 2004 sekä MM-kisoissa vuonna ...

Mohamed Mkacher

Mohamed Mkacher on tunisialainen valmentaja ja entinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelasi suurimman osan urastaan tunisialaisessa ES Sahelissa. Mkacher edusti maataan vuoden 2002 jalkapallon MM-kisoissa, jossa hän pelasi yhden ...

Emïr Mkademi

Emïr Mkademi on tunisialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa tällä hetkellä egyptiläisessä Itesalatissa. Marzouki aloitti uransa kotimaassaan Tunisiassa vuonna 1998 ja voitti muun muassa Afrikan cup-voittajien cupin vuonna ...

Armen Mkertšjan

Armen Mkertšjan on armenialainen entinen vapaapainija ja olympiamitalisti. Hän voitti hopeaa alle 48-kiloisten sarjassa Atlantan olympialaisissa 1996.

Henrikh Mkhitarjan

Henrikh Hamleti Mkhitarjan on armenialainen jalkapalloilija. Hän edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa Romaa, ja on pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja.

Lucky Mkosana

Luckymore "Lucky" Mkosana on zimbabwelainen jalkapalloilija. Pelipaikaltaan hän on hyökkääjä. Mkosana pelasi vuosina 2008–2011 Yhdysvaltain yliopistosarjoissa Dartmouth Collegen joukkueessa. Kausina 2012 ja 2013 Mkosana edusti Harrisburg City Isl ...

Ivailo Mladenov

Ivailo Petkov Mladenov on uransa jo päättänyt bulgarialainen pituushyppääjä. Mladenov tunnetaan parhaiten siitä, että hän voitti kultaa vuoden 1994 EM-kisoissa Helsingissä. Voittotulos tuossa kilpailussa oli 809. Mladenov osallistui urallaan yksi ...

Kristina Mladenovic

Kristina Mladenovic on ranskalainen tennispelaaja. Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä WTA-maailmanlistan sijalla 10 lokakuussa 2017 ja nelinpelissä toisena lokakuussa 2016. Hän on voittanut urallaan 19 WTA-turnausta nelinpelissä ja yhden k ...

Rene Mlekuž

Rene Mlekuž on slovenialainen alppihiihtäjä, joka kilpaili maailmancup-tasolla vuosina 1995–2004. Mlekuž sijoittui Sierra Nevadan MM-kilpailuissa 1996 alppiyhdistetyssä 14:nneksi. Sestrieren MM-kilpailuissa 1997 hän oli pujottelussa kymmenes ja S ...

Jaouhar Mnari

Jaouhar Mnari on tunisialainen entinen jalkapalloilija. Puolustavana keskikenttäpelaajana pelannut Mnari vietti koko uransa Tunisiassa ja Saksassa. Hän saavutti urallaan Afrikan mestaruuden vuonna 2004.

MNEK

Uzoechi Osisioma "Uzo" Emenike on brittiläinen laulaja, lauluntekijä ja musiikkituottaja. Hän on nousi suuren yleisön tietoon vuonna 2015 Zara Larssonin kanssa esitetyllä kappaleella "Never Forget You", joka pääsi singlelistan viiden parhaan jouk ...

Mo Tae-bum

Mo Tae-Bum on eteläkorealainen pikaluistelija, 500 metrin olympiavoittaja ja maailmanmestari. Mo saavutti junioreiden MM-kilpailujen joukkuekilpailussa hopeaa Erfurtissa 2006 ja pronssia Innsbruckissa 2007. Ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa ...

Mo Youxue

Mo Youxue on kiinalainen pikajuoksija, joka kilpailee 100 ja 200 metrin juoksussa. Mo on 176 senttimetriä pitkä ja painaa 67 kilogrammaa. Mon paras saavutus on Pekingin maailmanmestaruuskisojen hopeamitali 4 × 100 metrin viestijuoksussa ajalla 37 ...

Gordon Moakes

Gordon Peter Moakes on brittiläinen muusikko, joka on tunnettu indie rock -yhtye Bloc Partyn basistina ja taustalaulajana. Moakes on mukana myös Young Legionnaire -yhtyeessä.

Magnus Moan

Magnus Hovdal Moan on norjalainen uransa lopettanut yhdistetyn hiihtäjä. Moanin vahvuus yhdistetyssä oli hiihto, jonka aikana hän sai yleensä kurottua mäkihypyssä menetettyjä sijoituksia kiinni. Maailmancupissa Moan on saavuttanut 25 osakilpailuv ...

Sayed Moawad

Sayed Moawad on egyptiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hän edustaa Egyptin valioliigassa pelaavaa Al-Ahlia.

Lisa Moazzeni

Lisa Petersson Moazzeni on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Elitettan-seura AIK:n paidassa. Moazzenin entisiä seuroja ovat Damallsvenskanin Kristianstads ja Djurgårdens sekä Elitettanin Kalmar.

Frank Moberg

Frank Moberg on suomenruotsalainen jääkiekkovaikuttaja. Hänet yhdistetään Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingforsiin siinä määrin, että hän on saanut lempinimen "Mr. IFK". Moberg istuu HIFK:n liigayhdistyksen hallituksessa, joka omistaa enemmi ...

Mika Moberg

Mika Moberg on suomalainen koripallotuomari. Moberg aloitti pääsarjatuomaroinnin vuonna 1989. Hän ehti viheltää 319 ottelua ennen kuin lopetti tuomaroinnin vuonna 2000. Tätä ennen hänet oli valittu vuoden erotuomariksi vuosina 1994, 1996, 1998 ja ...

Sebastian Moberg

Sebastian Moberg on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Hockeyettan-joukkue Kalmar HC:ssä.

Susanne Moberg

Anna Susanne Moberg on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelasi koko uransa Damallsvenskanin Kristianstadsin riveissä. Moberg edusti myös Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta, ja pelasi vuosina 2011–2 ...

Moby

Moby on yhdysvaltalainen elektronisen musiikin artisti. Moby on ottanut taiteilijanimensä sukulaisensa, kirjailija Herman Melvillen kirjasta Valkoinen valas, alkuperäiskielellä Moby Dick.

Catalin Mocanu

2016 Mocanu siirtyi Romanian maajoukkueen mukana WKB-liittoon. Hän saavutti aluksi kesäkuussa pronssia KWU-liiton EM-kisoissa Serbiassa. 2017 Mocanu saavutti uransa ensimmäisen Euroopan mestaruuden voitettuaan WKB-liiton EM-kisojen keskisarjan lo ...

Dominique Moceanu

Dominique Moceanu on yhdysvaltalainen telinevoimistelun olympiavoittaja. Moceanu voitti Atlantan olympialaisissa 1996 kultaa joukkuekilpailussa sekä sijoittui neljänneksi permannolla, kuudenneksi puomilla ja yhdeksänneksi moniottelussa. MM-kilpai ...

Piotr Moczydlowski

Piotr Moczydłowski on puolalainen karateka. Hän on nelinkertainen Kyokushinin Euroopan mestari. Lisäksi Moczydlowski on saavuttanut kerran MM-hopeaa.

Stefano Modena

Stefano Modena on entinen italialainen Formula 1 -kuljettaja. Hänen Formula 1 -uransa alkoi Australian GP:sta 1987 ja päättyi Australiaan 1992. Hän saavutti urallaan 2 palkintosijoitusta, yhden eturivin lähtöpaikan ja saalisti yhteensä 17 MM-pist ...

François Modesto

François Modesto on ranskalainen jalkapalloilija. Hän edustaa Kreikan Superliigassa pelaavaa Olympiakosia ja on pelipaikaltaan keskuspuolustaja tai puolustava keskikenttäpelaaja.

Jani Modig

Jani Modig on suomalainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Modig pelaa myös futsalia GFT:ssä ja Suomen futsalmaajoukkueessa. Hän on toiminut molempien kapteenina. Modig siirtyi Viikinkeihin talvella 2008 Atlantiksesta, m ...

Fredrik Modin

Modin pelasi Ruotsissa 22-vuotiaaksi asti, kunnes lähti NHL:ään. Hän aloitti NHL-uransa Toronto Maple Leafsissä kaudella 1996–1997. Hänet kaupattiin Tampa Bay Lightningiin 1. lokakuuta 1999. Tampassa Modin voitti Stanley Cupin kaudella 2003–2004. ...

Jesper Modin

Jesper Modin on ruotsalainen maastohiihtäjä, joka on erikoistunut sprinttikilpailuihin. Modinin paras sijoitus maailmancupissa on kolmas Roglassa 2009. Kaudella 2010–2011 hän sijoittui sprintticupissa kolmanneksi. Hän oli viides vuoden 2011 maail ...

Teko Modise

Teko Tsholofelo Modise on eteläafrikkalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa Etelä-Afrikan miesten jalkapallon korkeimmalla sarjatasolla Premier Soccer Leaguessa Mamelodi Sundownsin joukkueessa. Modise on pelannut Et ...

Sacha Modolo

Sacha Modolo on italialainen maantiepyöräilijä. Hän aloitti ammattilaisuransa Colnago-CSF Inox / Bardiani Valvole-CSF Inox -tallissa, jota hän edusti vuodet 2010–2013. Kausilla 2014–2017 hän ajoi Lampre / UAE Abu Dhabi -joukkueessa ja vuodesta 20 ...

Péter Módos

Péter Módos on unkarilainen kreikkalais-roomalaisen painityylin olympia- MM- ja EM-mitalisti. Hän edusti BDT-Szigetvari BSE- ja Kertvaros SE -seuroja ja hänen valmentajinaan toimivat Janos Módos vuodesta 1992, Ferenc Bacsa vuodesta 2000 ja György ...

Luka Modrić

Luka Modrić on kroatialainen jalkapalloilija. Hän edustaa Espanjan Primera Divisiónissa pelaavaa Real Madridia. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA valitsi hänet vuoden 2018 miesjalkapalloilijaksi. Aiemmin Modrić on toiminut kotimaansa pääsarjan ...

Dick Modzelewski

Richard Blair ”Dick” Modzelewski on yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja. Hän voitti Outland-palkinnon vuonna 1952 pelatessaan yliopistojalkapalloa Marylandissa. Modzelewskin NFL-joukkueina olivat vuosina 1953–1966 Washington Redsk ...