ⓘ Free online encyclopedia. Did you know? page 208

Pikkupaha

Pikkupaha on tamperelais-eteläpohjalainen rockyhtye. Pikkupahan historia on pitkä ja vuosiin mahtuu paljon. Pikkupahan rosoinen rock flirttailee moneen suuntaan, kansanlauluista punkkiin ja valssista vanhaan jazziin. Pikkupaha voitti Rocklyriikka ...

PIM

PIM oli helsinkiläinen rockyhtye, joka sai alkunsa vuonna 1984. Bändin perustajia olivat Ninni Manninen, Maria Lumikangas sekä Päivi. Päivi lähti varhain yhtyeestä, ja tilalle kitaristiksi tuli Vilma Vainikainen.

Pimeys (yhtye)

Pimeys oli vuosina 2011–2021 toiminut suomalainen rockyhtye, joka nousi pinnalle kriitikoiden ylistämän esikoisalbuminsa Muut on jo menneet myötä. Myös yhtyeen toinen albumi Aika tihentyy sai kriitikoilta varsin hyvän vastaanoton. Yhtyeen musiikk ...

The Pin Ups

The Pin Ups oli suomalainen 1980-luvulla toiminut yhtye. Se julkaisi vuosina 1983–1985 kaksi singleä ja yhden EP:n. Megamania julkaisi yhtyeen tuotannosta kokoelma-albumin Trash & Glam vuonna 2001.

Piru Kange

Piru Kange on lammilainen suomenkielistä rockmusiikkia soittava yhtye, jonka musiikille ominaista on monitasoisten tekstien lisäksi erilaisten tyylilajien, kuten kansanmusiikin, progen tai punkin sekoittaminen rockiin. Yhtyeen teksteistä vastaava ...

Plain Ride

Plain Ride on vuonna 2004 perustettu suomalainen rockyhtye, joka on julkaissut viisi studioalbumia. Sen johtohahmona toimii myös Circlessä ja Pharaoh Overlordissa soittava kitaristi-laulaja Janne Westerlund, joka perusti Plain Riden alun perin va ...

Plastic Tears

Plastic Tears on 1990-luvulla Helsingissä perustettu viisihenkinen katurock-yhtye. Yhtyeen neljäs albumi Anthems For Misfits julkaistiin 26.3.2021 Wormholedeath Recordsin kautta.

Pohjannaula (yhtye)

Pohjannaula oli suomalainen folkrock-yhtye, joka toimi vuosina 1995–2011. Lilith julkaisi yhtyeen debyyttialbumin Kivi vuonna 1998. Albumin tuottivat Mara Salminen ja A. W. Yrjänä. Vuonna 2000 Pohjannaula siirtyi EMIlle, joka julkaisi yhtyeen kak ...

Poropetra

Poropetra oli suomalainen etnorockia soittanut yhtye. Poropetra sekoitti yhteen suomalais-ugrilaisia kansanmusiikkiperinteitä, maailmanmusiikkia ja raskaamman rockin vaikutteita.

Pospisil

Pospisil on vuonna 1988 toimintansa aloittaneen Puolikuu-yhtyeen englanninkieliseksi sivuprojektiksi perustettu yhtye. Tyylillisesti Pospisilin tuotanto edustaa pop- ja rockmusiikkia. Nimi viittaa 1960-70-lukujen taitavaan jääkiekkoilijaan Franti ...

Private Line

Private Line on melodista englanninkielistä rock-musiikkia soittava helsinkiläinen yhtye. Se on julkaissut kolme studioalbumia, EP:n ja useita singlejä sekä musiikkivideoita. Yhtye perustettiin alun perin jo 1990-luvun loppupuolella Jyväskylässä, ...

Pronssinen Pokaali

Pronssinen Pokaali on vuodesta 1995– toiminut lappeenrantalainen rockyhtye. Yhtye sai alkunsa Jyri Riikosen - koneet, Jouni Hynysen - kitara Kotiteollisuus ja Tomi Siveniuksen - laulu ex- Hullu Ukko ja Kotiteollisuus, ex-Magneetti projektina, jos ...

Protoni (yhtye)

Protoni oli suomalainen rock-yhtye. Yhtye perustettiin Jyväskylässä vuonna 1997. Protoni aloitti uransa omakustanneyhtyeenä nimellä "Parempi". Nimi muuttui ja Sony Music tarjosi sille levytyssopimusta vakuututtuaan yhtyeen musiikista. Vuonna 2001 ...

The Psycho Season

The Psycho Season on vuonna 2010 perustettu oululainen synkkää rockia soittava yhtye. Musiikki on sekoitus grungea, heavy metalia ja stoner rockia. Yhtye aloitti keikkailun kesällä 2012. Vuoteen 2017 mennessä The Psycho Season on julkaissut kaksi ...

Psychoplasma

Psychoplasma oli Joensuussa perustettu rockyhtye, joka julkaisi kaksi albumia. Sen debyyttilevyä Radio Flies pidetään yhtenä suomirockin klassikkoalbumeista. Vuonna 2001 ilmestyi kokoelmalevy Until We Meet Again, joka sisältää yhtyeen koko tuotan ...

Punaiset messiaat

Punaiset messiaat oli pääasiallisesti vuosina 1991–1998 toiminut porvoolainen punk rock-yhtye. Se aloitti osana 90-luvun alun kotimaista punk/hc-skeneä mutta alkoi pian yhdistelemään musiikkiinsa progressiivisia elementtejä. Punaiset messiaat oli ...

Punatähdet

Punatähdet on "agit-rockia" soittava suomalainen huumoriyhtye. Kekkosen ajan Suomen vasemmistonostalgiaa ja savolaisuutta yhdistelevä kokoonpano sai alkunsa Helsingin yliopiston poliittisen historian opiskelijoiden bändinä 1990-luvun puolivälissä ...

Puola (yhtye)

Puola on suomalainen elektronista rockia soittava yhtye, joka tekee pääasiassa instrumentaalista musiikkia. Yhtye on julkaissut kaksi pitkäsoittolevyä Invisible Sightseeing CD:nä Rikos Recordsin kautta ja Alkeet digitaalijulkaisuna sekä kappaleen ...

Puolikuu (yhtye)

Puolikuu on vuonna 1988 perustettu suomalainen pop-yhtye. Yhtyeen esikoisalbumi Hämärään huoneeseen ilmestyi vuonna 1990. Suurempi menestys kuitenkin avautui vuonna 1992, jolloin Flamingo Music julkaisi yhtyeeltä Makeaa myrkkyä sekä Nyt loppuu to ...

Pyhät nuket

Pyhät Nuket on vuonna 1983 perustettu tamperelainen rockyhtye, joka syntyi Riistetyt-yhtyeen ollessa tauolla kitaristi Perryn ollessa armeijassa. Yhtyeen säveltäjäksi ja sanoittajaksi tuli seuraavan vuoden alussa Risto ”Rike” Jokela. Yhtye on myö ...

Pyhät Tepot

Pyhät Tepot oli vuosina 2007-2013 toiminut suomalainen uuden aallon suomirock/punkyhtye. Yhtye perustettiin vuonna 2007 ja se oli kotoisin Helsingistä. Pyhien Teppojen levy-yhtiö oli vuodesta 2009 Sony Music Entertainment. Yhtye kunnioitti muiden ...

Päät

Päät oli suomalainen pop-rock-yhtye, joka perustettiin vuonna 1978. Yhtyeen yhdelläkään albumilla ei ole samaa levy-yhtiötä tai samaa kokoonpanoa. Alkuperäiseen kokoonpanoon vuosina 1978-1980 kuului Pia-Yvonne "Pivo" Rosenqvist laulu, Ile Välimäk ...

Q.Stone

Q.Stone on suomalainen bluesrockia soittava yhtye. Yhtyeen perustajajäseniin kuuluvat muun muassa Kummeli-sketseistä tuttu Heikki Silvennoinen, Löytyn veljekset Mikko ja Sakari sekä Mikko Kuustonen. Kuustonen oli aiemmin toiminut Pro Fide -gospel ...

QQ Blue

QQ Blue oli porilainen rock-yhtye, joka perustettiin suositun Dingon hajoamisen jälkeen. QQ Bluen laulusolistina toimi Joe Meikle, joka oli aiemmin toiminut Dingon englanninkielisten kappaleiden sanoittajana. Kitaristina toimi Dingon perustajäsen ...

Raaka-aine (yhtye)

Raaka-Aine oli vuonna 1995 Lahdessa perustettu suomirockyhtye. Raaka-Aineen kappaleita ovat muun muassa "Miehen työ", "Totuudesta" ja "Kuolematon". Kriitikot ovat verranneet yhtyeen musiikkia muun muassa Kotiteollisuuteen, Apulantaan, Klamydiaan ...

Radiopuhelimet

Radiopuhelimet on Oulussa vuonna 1986 perustettu rockyhtye. Yhtyeen perustivat Kansanturvamusiikkikomissio-yhtyeen entiset soittajat Jarno Mällinen, Jyrki Raatikainen ja Jukka Kangas yhdessä Ei!Ei-yhtyeessä laulaneen Jyrki Mäen kanssa. Yhtye on j ...

Raggars

Raggars on lahtelainen rock-yhtye. Yhtyeen perustivat vuonna 1985 Iso-Enzo Etola, Arto Vatanen ja Timo Vilska. Alkuun Raggars teki paljon yhteiskeikkoja Irwin Goodmanin kanssa sekä pari yhteiskiertuetta mäkihyppääjä Eddie Edwardsin kanssa. Raggar ...

Ragnar Hare

Ragnar Hare oli vuonna 1981 Pietarsaaressa perustettu suomalainen rock-yhtye, joka voitti Rock SM -kilpailun vuonna 1983 ja lopetti toimintansa vuonna 1989.

Rain Diary

Rain Diary on suomalainen darkwave yhtye joka on perustettu 2007. Yhtye on julkaissut kaksi albumia. Debyytti The Lights Are Violent Here ilmestyi vuonna 2007 Inverse Records / Secret entertainment levy-yhtiön kautta ja ylsi suomen albumilistalla ...

Raivopäät

Raivopäät oli kouvolalainen punk- ja Suomirock-yhtye, joka perustettiin joulukuussa 1993. Yhtye esitti mm. vanhoja suomalaisia punk-kappaleita ja omia lauluja. Yhtye lopetti toimintansa lokakuussa 2013, jolloin äänitettiin yhtyeen viimeisin äänite.

Ramblers (yhtye)

Levyllä: We Dont Mind Rockin Tonite Köpi Kurikka – laulu, komppikitara Jarmo Jamppa Heikkinen – basso, laulu Riku Mattila – kitara Heikki Hessu Tikka – rummut, laulu Levyllä: Talkin About. Sika Kukkonen - rummut, taustalaulu Jarmo Heikkinen - kit ...

Ratas (yhtye)

Ratas on sysmäläinen rockyhtye, joka on perustettu vuonna 1998. Rataksen levy-yhtiö on Pajula Records Oy. Ratas on musiikki tyyliltään osittain progressiivista rockia ja osittain suoraviivaista suomenkieliseen rockilmaisuun yhdistelevää musiikkia ...

Red Number Two

Red Number Two oli jyväskyläläinen progressiivista rockia, post-rockia ja vaihtoehtorockia sekoitteleva kuusihenkinen yhtye. Se on perustettu vuonna 2004 Jyväskylässä. Sen jäseniä ovat Jami Haavisto, Aku Rissanen, Juha Luomala, Matti Puhakainen j ...

Redclouds

Redclouds oli vuonna 2003 toiminut Dave Lindholmin johtama rock-yhtye ja yhtyeen samanniminen albumi. Yhtyeeseen kuuluivat Lindholmin lisäksi Jarkko Eve ja Matti A. Takala.

Reflexion

Reflexion on oululainen rockyhtye. Tyyliltään yhtyeen musiikki on melankolista rockmetallia. Yhtye perustettiin vuonna 1996, jolloin sen nimi oli vielä BarbarianZ. Nimi vaihtui Reflexioniksi vuoden 2000 tienoilla. Yhtye julkaisi yhdeksän demoa en ...

Rehupiikles

Rehupiikles on huumorimusiikkisävytteinen, juuriltaan jalasjärveläinen, Joose Tammelinin luoma ja luotsaama yhtye, jonka musiikille on ominaista ulkomaisten musiikkiklassikoiden muokkaaminen yhtyeen omaan maanläheiseen tyyliin sopivaksi. Kappalei ...

Rett Saapas

Rett Saapas -yhtye oli kotoisin Alavudelta. Rett Saappaan primus motorina toimi jo edesmennyt Kari "Lexa" Levola. Yhtye voitti rockin SM-kisoissa uuden aallon sarjan vuonna 1978. Levolan kirjoituskonesoolo teki tuolloin tuomaristoon ja lehdistöön ...

Risto (yhtye)

Timo Juntunen – rummut Minna Kortepuro 2002–2013 – baritonikitara, basso Sami Rouhento – rummut Alina Toivanen – rummut Eero Rannio – rummut

Riutta (yhtye)

Riutta on vuonna 2004 Oulaisissa perustettu rockyhtye. Nykyään Oulusta käsin toimiva bändi julkaisi debyyttialbuminsa Kaikki on hyvin helmikuussa 2013 vinyyliversiona yhtyeen oman levymerkin Gunkanjiman kautta. Suomen Musiikki julkaisi pitkäsoito ...

Road Crew (suomalainen yhtye)

Road Crew on suomalainen rock-yhtye, joka oli aktiivisesti toiminnassa vuosina 1992–1999 ja pienen tauon jälkeen vuosina 2002-2004. Yhtyeen musiikki on suoraviivaista, kolmen instrumentin rockia. Muusikot ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta. Road C ...

Rock Cadillac

Rock Cadillac on suomalainen rockyhtye, joka perustettiin 1974 Vaajakoskella. Ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat Tapani Häkkinen, Jussi Ikonen sekä Jouko Mäenpää. Rock Cadillac on levyttänyt kaksi LP-levyä ja kaksi singleä.

Roctum

Roctumin nykyinen kokoonpano muodostui vuodesta 2002 alkaen laulaja Stunk Manista, hänen vanhemmasta veljestään, rumpalista The Beastistä, basistista Banana Boysta ja kitaristista nimeltänsä Zikk Brutal, joka korvasi alkuperäisen kitaristin Riku ...

Ronnie Starr

Ronnie Starr perustettiin vuonna 2000 ja julkaisi heti perustamisvuonnaan omakustanne-EP:n Late night with Ronnie Starr. Levy-yhtiö kiinnostui yhtyeestä EP:n ilmestyttyä ja valitsi kyseisen tuotoksen kuukauden kovimmaksi omakustanteeksi. Maalisku ...

The Ronski Gang

Ronski & Exotic oli vuonna 1968 Åminneforsissa perustettu suomalainen rockyhtye. Vuonna 1978 se muutti nimensä The Ronski Gangiksi. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat "Shake", "Oh My Boogie", "Larry and Johnny" ja "Hippy Shake".

The Roosters

The Roosters on vuonna 1964 perustettu suomalainen rock-yhtye, jossa tapahtui vuosina 1964-1968 jatkuvia kokoonpanovaihdoksia. Se teki vuonna 1965 kaksi singleä Dona / Hold Me sekä Bella / What Have I Got of My Own?

Royal Tramps

Royal Tramps on vuonna 1988 perustettu rockyhtye, joka niitti mainetta 1980- ja 1990-luvulla sekä Suomessa että Suomen rajojen ulkopuolella. Yhtye esiintyi muun muassa Deep Purplen, Neil Youngin ja Pearl Jamin lämmittelijänä. Royal Tramps ehti ju ...

Royals

Royals oli vuosina 1975–1978 toiminut suomalainen rockyhtye. Se perustettiin kesällä 1975 Albert Järvisen erottua Hurriganesista. Yhtyeen muut jäsenet olivat Pave Maijanen ja Ismo ”Ippe” Kätkä. Lisäksi kesällä 1977 yhtyeeseen liittyi kosketinsoit ...

Ruaste

Ruaste on vuonna 1995 perustettu rockmusiikkia soittava yhtye. Ruaste on julkaissut kaksi demoa, yhden nettilevyn, neljä EP-levyä ja kaksi pitkäsoittoa. Yhtyeen levy-yhtiö on ollut Violent Journey Records vuodesta 2009 lähtien. Yhtye on itse kert ...

Rubik

Rubik oli suomalainen indierock- ja taidepop-yhtye. Yhtye on saanut erityistä kiitosta antaumuksellisesta esiintymisestään. Rubikin konserteissa lavalle nousi jopa kahdeksan muusikkoa, jotka käyttävät soittimia pasuunoista kongiin ja vaihtavat so ...

Ruotomieli

Ruotomieli on Oulussa vuonna 1999 perustettu rock and roll -yhtye, jonka musiikissa on vaikutteita punk-rockista, psykedeliasta, bluesista, progesta ja countrysta. Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyi 2003. Jäsenet ovat vaikuttaneet mm. yhtyeissä: EHK ...